Ravintola Olo nousi vuoden 2021 Opinionated About Dining -listauksessa peräti 53 sijaa. Nyt ravintola sijoittuu listalla sadan parhaan eurooppalaisen ravintolan joukkoon ja edustaa sillä jälleen ainoana suomalaisravintolana. OAD on Michelin-oppaan ja World’s 50 Best Restaurants -äänestyksen rinnalla maailman arvostetuimpia ravintolalistauksia.

Ravintola Olon sijoitus parani sijalta 138 sijalle 85 OAD:n vuoden 2021 Euroopan 150 parasta ravintolaa -listalla. Ravintola on viimeisen parin vuoden aikana noussut listalla jo yli sadan sijoituksen verran. Olo oli listauksen ainoa ravintola Suomesta, mutta listauksen yhteydessä jaettuja suosituksia saivat Grön, Kaskis, Inari ja Ora. Ensimmäiseksi tänä vuonna pääsi ravintola Alchemist Tanskasta.

Mahtavaa, että sijoituksemme OAD:n listalla paranee entisestään. Tuntuu upealta, kun työmme saa vuosi vuoden jälkeen tällaista kiitosta. Olen ylpeä ololaisista ja heidän huippulaadukkaasta työstään. Hyvä sijoitus houkuttelee ravintolaamme erityisesti ruuasta kiinnostuneita asiakkaita ympäri maailmaan. Toivottavasti saamme tarjota vieraillemme unohtumattomia elämyksiä tänäkin vuonna”, Olo Groupin ravintoloitsija Pekka Terävä sanoo.

OAD:n ravintolalistaukset perustuvat yli 6 000 rekisteröityneen arvioijan tekemiin yli 200 000 ravintola-arvioon. Arvioijat ovat ravintolapalveluiden suurkuluttajia. Mukana on ammattilaisia ja harrastajia, jotka nauttivat ravintoloissa 100–150 ateriaa vuodessa. OAD:n listauksessa käyntimäärillä on merkitystä. Mitä enemmän arvioijat käyvät ravintoloissa, sitä suurempi painoarvo heidän arvioillaan on. Näin halutaan varmistaa mahdollisimman tarkka lopputulos. Tämä tekee listauksesta hyvinkin uniikin.

Tällainen kiitos vierailtamme lämmittää suuresti. Harkiten valitut raaka-aineet ja yksityiskohtainen käsityö ovat ravintolamme kulmakiviä. OAD:n listamenestyksen jälkeen on ilo jatkaa työtä täällä Olossa ja kehittää itseämme entisestään. Tästä on mieletöntä jatkaa eteenpäin”, Olon keittiömestari Tuomas Vierelä sanoo.
OAD-listauksen perusti vuonna 2007 newyorkilainen ruokabloggari Steve Plotnick. Listaus on vuosien mittaan noussut arvostuksessa Michelin-oppaan ja World’s 50 Best Restaurants -äänestysten rinnalle. OAD on julkistanut Top 100+ -listat myös muun muassa Aasian huippuravintoloista sekä Euroopan parhaista edullisista ruokapaikoista.

bean

Michelin-tähti ravintola Ololla on ollut vuodesta 2011 lähtien.

Lisätietoja antavat

ravintoloitsija Pekka Terävä, Olo Group, 050 569 7095, pekka.terava@olo-group.fi

keittiöpäällikkö Tuomas Vierelä, ravintola Olo, 040 150 2524, tuomas.vierela@olo-ravintola.fi